Matalan kynnyksen palvelut

Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan teemana on vuonna 2016 matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille. Moni ymmärtää, miksi turvakodit ovat tarpeellisia tai miksi viranomaisia on koulutettava kohtaamaan väkivaltaa kokeneita, mutta mitä ovat matalan kynnyksen palvelut ja miksi tarvitsemme niitä? Mitä meillä Suomessa jo on ja mitä vielä puuttuu?

Väkivallasta puhuminen ulkopuoliselle on usein ensimmäinen, tärkeä askel kohti selviytymistä. Mutta väkivallasta ei ole helppo puhua. Naisiin kohdistuvalle väkivallalle on tyypillistä, että tekijä on läheinen tai tuttu, mikä tekee puhumisesta vielä vaikeampaa.

Kuten varmaankin monille tuttua, ellei jopa kaikille, suhteen alussa mies oli taivaallinen. Kehuja, rakkautta ja uudelleen kehuja. Kelpasin juuri sellaisena kuin olin ja olin hänelle riittävä, kunnes en enää ollutkaan. Riidoistahan kaikki lähti. Alussa myös verbaaliset yhteenotot olivat rajuja. Huorittelua. Minua verrattiin toisiin naisiin ja haukuttiin. ”Sorry baby, I love you” sai minut unohtamaan sen, kuinka hetki sitten olin viiden euron huora, jota parempia olivat kaikki maailman naiset.

 -Pauliina, Naisten Linjan Sitten olin vapaa -kirjassa

Asiantuntevaa apua on oltava saatavilla silloin kun väkivaltaa kokenut on valmis puhumaan, nimettömänä, riippumatta hänen taustastaan ja edellytyksistään olla yhteydessä esimerkiksi viranomaisiin.  Apua on saatava myös silloin kun väkivallasta ei ole aiheutunut fyysisiä vammoja, kun tuntee pelkoa tai väkivallan uhkaa.

Suomesta puuttuu valtakunnallisesti kattava matalan kynnyksen palvelujen verkosto, johon kuka tahansa väkivaltaa kokenut voi hakeutua. Suomessa on käynnistettävä pikimmiten väkivaltaa kokeneille suunnatun tukikeskuksen pilottihanke, josta kuka tahansa voi helposti saada asiantuntevaa apua oli kyse sitten parisuhdeväkivallasta, seksuaalisesta häirinnästä, henkisestä väkivallasta tai mistä tahansa naisiin kohdistuvan väkivallan eri muodoista.

 

UKK: Matalan kynnyksen palvelut

  1. Mitä matalan kynnyksen palvelut tarkoittavat?

Väkivaltatyössä matalan kynnyksen palveluille yhteistä on niiden

  • Saavutettavuus
  • Luottamuksellisuus
  • Maksuttomuus
  • Sukupuolisensitiivinen, väkivaltaan keskittyvä erityisosaaminen

Matalan kynnyksen palveluilla tarkoitetaan palveluita, joihin kenen tahansa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneen on mahdollisimman helppo hakeutua, riippumatta omasta taustasta, minkälaista väkivaltaa tai uhkaa on kokenut, kenen tekemänä tai minkälaisia seurauksia siitä on ollut. Palveluiden tulee olla saavutettavia kaikille. Saavutettavuus voi tarkoittaa fyysistä saavutettavuutta: esteettömyyttä (niin fyysisissä paikoissa verkossakin) tai välimatkaa, joka ei ole kohtuuton. Fyysisen esteellisyyden lisäksi on otettava huomioon sosiaalinen esteellisyys, jolla viitataan siihen, että syrjinnän pelko vaikeuttaa avun hakemista. Kansalliset ja kansainväliset tutkimukset kertovat kohonneesta väkivaltariskistä niin vammaisten, maahanmuuttajataustaisten kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien naisten ja tyttöjen piirissä. Heidän hakeutumisensa esimerkiksi viranomaisten avun piiriin on todennäköisesti vieläkin korkeampi kuin muiden ryhmien. Lisäksi erityisesti nuoret tytöt hakevat apua verkossa tarjottavista palveluista. Ensi- ja turvakotien liiton kokemusten mukaan esimerkiksi nettiturvakodissa kohdataan nuoria tyttöjä, jotka kokevat seurusteluväkivaltaa, mutta eivät ole uskaltaneet hakea apua muualta. Verkosta nimettömästi tarjolla ollut apu madaltaa kynnystä puhua omista väkivallan kokemuksistaan.

Sillä voidaan tarkoittaa myös sitä, että palvelua markkinoidaan ja tuotetaan erilaisten naisryhmien tarpeet huomioon ottaen (esim. maahanmuuttajataustaiset naiset ja tytöt, paperittomat, eri tavoin vammaiset jne).

Palvelumuotoja voi olla useita, esimerkiksi väkivaltaa kokeneiden auttamiseen erikoistuneet keskukset, joihin voi hakeutua myös ilman ajanvarausta tai lähetettä, sekä erilaiset ryhmät ja puhelinpalvelut, joihin voi osallistua tai soittaa halutessaan myös nimettömästi. Mahdollisuus nimettömyyteen on yksi palveluiden luottamuksellisuuteen liittyvistä tekijöistä. Väkivaltaa kokeneella tulee olla mahdollisuus puhua ilman pelkoa siitä, että hänen kertomansa joutuu kenenkään ulkopuolisen tietoon. Hänen on myös pystyttävä luottamaan siihen, ettei väkivallan kokemuksista kertominen ulkopuoliselle johda seurauksiin, joihin henkilö ei itse pysty vaikuttamaan.

Väkivallasta puhuminen ja avun hakeminen ei ole helppoa. Suomalaisen tutkimuksen[1] mukaan peräti 35 % parisuhdeväkivaltaa kokeneista ei ollut koskaan puhunut asiasta kenenkään kanssa. Jos asiasta kerrottiin, se oli useimmiten ystävälle tai tuttavalle, ei ulkopuoliselle.  Ulkopuolisen ammattilaisen apu voi kuitenkin olla ratkaisevaa väkivallasta irrottautumisessa. Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2015 julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista vain noin joka viides väkivaltaa kokeneista nainen ilmoitti hakeneensa apua esimerkiksi terveyspalveluista. Muihin auttajatahoihin hakeutuminen oli vieläkin harvinaisempaa. Esimerkiksi poliisille ilmoittaneiden määrä oli Suomessa alhaisempi kuin muissa vertailumaissa (7 %).

Jouduin käymään lääkärillä usein pahoinpitelyjen vuoksi, mutta valehtelin aina vammojen syyt. Halusin suojella poikaystävääni.

 – Hanna, Naisten Linjan Sitten olin vapaa -kirjassa

Maksuttomuus on olennainen osa matalaa kynnystä. Yhdenkään väkivaltaa kokeneen ei pitäisi joutua maksamaan siitä, että hän saa tukea ja apua tilanteeseensa. Palveluissa ei myöskään saa asettaa naisia eriarvoiseen asemaan hänen taloudellisen tilanteensa pohjalta.

Matalan kynnyksen palveluihin hakeutumista helpottaa myös se, että palvelu on suunnattu erityisesti väkivaltaa kokeneille ja että palvelua tarjoavalla taholla on väkivaltaan liittyvää erityisosaamista ja asiantuntijuutta kohtaamisessa, tukemisessa ja auttamisessa. Tällaista osaamista on Suomessa kertynyt erityisesti kolmannen sektorin toimijoille, jotka ovat jo kymmeniä vuosia kantaneet vastuun väkivallan vastaisesta työstä ja väkivaltaa kokeneiden auttamisesta. Väkivaltaosaamiseen liittyy esimerkiksi ymmärrys väkivallan sukupuolittuneesta luonteesta ja sen välittyminen työhön sukupuolisensitiivisenä otteena. Se tarkoittaa myös ymmärrystä naisiin kohdistuvan väkivallan ja parisuhdeväkivallan eri muodoista ja dynamiikasta.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta en ikävä kyllä saanut koskaan kipeästi tarvitsemaani apua. He olivat lähes aina miehen puolella ja osoittivat minussa olevan vikaa. Henkinen väkivalta on siitä vaikea asia, että se vahingoittaa usein enemmän kuin fyysinen väkivalta, mutta sitä on vaikeampi näyttää muille, kuin mustelmia tai murtumia.  

-Eeva, Naisten Linjan Sitten olin vapaa -kirjassa

 

  1. Mitä ”kynnyksellä” oikein tarkoitetaan?

Koska kynnys hakeutua esimerkiksi turvakotiin tai erityisesti viranomaistahoihin voi usein olla korkea, tarvitaan myös muunlaisia palveluita, joiden löytäminen ja joihin hakeutuminen on mahdollisimman helppoa.

Kynnys voi rakentua monesta tekijästä. Väkivaltaa kokeneen syyllisyyden tai häpeän tunteet, halu salata tapahtunut, pelko tekijää kohtaan, halu suojella väkivaltaa käyttänyttä kumppania tai jatkaa suhteessa väkivallasta huolimatta, epäluottamus ulkopuolisia ammattilaisia, erityisesti viranomaisia kohtaan, voivat kaikki olla tekijöitä, joiden takia apua ja tukea ei haeta.

Väkivaltaa kokenut saattaa myös ajatella, ettei hänen kokemansa väkivalta ole tarpeeksi vakavaa, jotta avun hakeminen olisi tarpeellista tai hän saattaa pelätä, ettei hänen tarinaansa uskota. Joskus omia kokemuksia voi olla myös vaikea nimetä ja tunnistaa väkivallaksi, varsinkin jos kyseessä on jokin muu väkivallan muoto kuin fyysinen väkivalta.  Tällöin on mahdotonta myös nimetä tahoa, jonka puoleen kääntyä, vaikka pelon ja uhan tunne olisikin olemassa.

Konkreettisia esteitä avun hakemiselle voi aiheuttaa esimerkiksi se, ettei osaa kieltä, ettei ole sosiaaliturvatunnusta tai rahaa tai pitkään jatkuneen väkivallan jälkeen on niin uupunut, ettei jaksa selvittää oikeaa auttajatahoa, varata aikaa ja huolehtia siihen liittyvistä aikatauluista.

”Olen saanut tästä numerosta enemmän apua, kuin ikinä uskotte.” 

 -palaute Naisten Linjan päivystäjälle 201

Voi myös olla, ettei palveluita yksinkertaisesti ole tarjolla silloin kun itse olisi valmis tai pystyisi puhumaan ilman pelkoa paljastumisesta väkivaltaiselle kumppanilleen.

On siis tärkeää, että saatavilla on väkivaltaerityisiä palveluita myös ilman ajanvarausta ja ympärivuorokautisesti, nimettömänä tai ilman velvollisuutta tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Palveluiden pitää olla selkeästi suunnattu väkivaltaa kokeneille naisille niin, että jokainen väkivallan uhkaa ja pelkoakin tunteva osaa hakeutua niiden piiriin. Monia väkivallan muotoja, joista ei aiheudu fyysisiä vammoja, ei välttämättä tunnisteta väkivallaksi. Väkivalta ei ole pelkästään fyysistä vaan erityisesti parisuhdeväkivaltaan kuuluu olennaisesti myös henkinen väkivalta (ks. esimerkiksi edellisen vuoden Valoa ei väkivaltaa-kampanjan materiaalit henkisestä väkivallasta). Seuraukset voivat olla yhtä vakavia kuin fyysisenkin väkivallan.

Parisuhdeväkivallasta tiedämme myös, että väkivalta usein raaistuu jatkuessaan ja jos fyysistä väkivaltaa esiintyy, sitä edeltää pitkään jatkunut henkinen väkivalta. Parisuhdeväkivallan osalta matalan kynnyksen palveluilla voi olla myös ennaltaehkäisevä vaikutus jos väkivaltaa kokeva saa tukea ja apua jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

 

  1. Mitä tarvitaan lisää ja mitä se maksaisi?

Suomessa on tällä hetkellä joitakin väkivaltaerityisiä, kansalaisjärjestöjen ylläpitämiä matalan kynnyksen palveluita. Palveluja tarjoavat muun muassa Monika-Naiset liitto ry, raiskauskriisikeskus Tukinainen, Naisten Linja ja Tyttöjen Talo Helsingissä, joka tarjoaa tukea ja apua seksuaalista väkivaltaa kokeneille tytöille sekä Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksistä eri puolilla maata avopalvelujen muodossa.

Palveluja ei kuitenkaan ole riittävästi, eikä niitä ole tarjolla valtakunnallisesti.

Palvelumuoto, joka puuttuu Suomessa kokonaan, on niin sanotut ”one-stop shop”-tukikeskukset, jotka on suunnattu kenelle tahansa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneelle naiselle tai tytölle (Monika-Naiset liitto ry :llä palveluja ja voimavarakeskuksia maahanmuuttajataustaisille naisille ja tytöille). Suomessa näitä on kutsuttu muun muassa yhden luukun-palvelukeskuksiksi tai matalan kynnyksen pistäytymiskeskuksiksi. Keskusten idea on, että ne toimivat ilman ajanvarausta, ympärivuorokautisesti ja niihin voi hakeutua halutessaan nimettömästi.

”One-stop shop”-nimitys taas tulee siitä, että saman katon alta voi saada erilaisia palveluita, eikä väkivaltaa kokeneen tarvitse etsiä apua ongelmiin eri paikoista ja tahoilta. Väkivaltaa kokenut saattaa henkisen tuen ja keskusteluavun lisäksi tarvita apua muun muassa taloudellisiin kysymyksiin tai juridista apua rikosprosessissa tai eroon liittyvissä asioissa. Monia palveluita tarjoavien keskusten olemassaolo on kansainvälisten kokemusten mukaan nostanut väkivaltaa kokeneiden tyytyväisyyttä palveluihin. Kun väkivallan kokija saa laadukasta ja matalan kynnyksen palvelua, se voi oletetusti helpottaa väkivallasta aiheutuneesta traumasta ja arjesta selviytymistä. Niiden tekemä työ on johtanut joissakin tapauksissa myös siihen, että uhrit ovat suostuvaisempia työskentelemään esitutkintaviranomaisten kanssa.

Useat järjestöt ovat jo vuosia vaatineet, että tällaisen keskuksen pilottihanke käynnistettäisiin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Kehitettyä mallia voitaisiin sen jälkeen käyttää valtakunnalliseen levitykseen. Arvion mukaan moniammatillista apua tarjoavan keskuksen pilottihankkeelle tarvittaisiin noin 300-500 000 euroa vuodessa.

”Kiitoksia niin paljon! Romahdin täysin onnen kyyneliin helpotuksesta lukiessani vastausta! Tästä oli paljon apua, tunnen, että vihdoin minua ymmärrettiin. Jokainen sananne oli tismalleen miltä minusta tuntuu ja nyt tunnen oloni vahvemmaksi ja helpottuneeksi. Onneksi löysin teidät, onneksi te teette tätä ja onneksi te tuette meitä. Kiitos teille.”                    

-Palaute Naisten Linjan nettivastauksesta syyskuu 2015

 

  1. Mikä on Istanbulin sopimus ja mitä se sanoo matalan kynnyksen tukikeskuksesta?

Niin sanottu Istanbulin sopimus on Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseen keskittyvä yleissopimus. Se on ensimmäinen Euroopan laajuinen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan keskittyvä sopimus. Sopimus astui Suomessa voimaan 1.8.2015.

Sopimus sisältää lukuisia määräyksiä naisiin kohdistuvan väkivallan sekä perheväkivallan ehkäisemisestä ja poistamisesta, väkivaltaa kokeneiden suojelemisesta sekä väkivallan tekijöiden saattamisesta edesvastuuseen teoistaan. Se asettaa valtiolle velvoitteita tukipalvelujen järjestämisestä, lainsäädännöstä ja väkivallan ennaltaehkäisemisestä.

Sopimuksen velvoitteiden toteutumista eri valtioissa valvoo kansainvälinen elin, Grevio (Group of Experts on Action against Violence against Women and Domestic Violence), jolle Suomikin joutuu raportoimaan säännöllisesti sopimuksen toimeenpanon etenemisestä.

Istanbulin sopimuksen velvoitteet tukevat matalan kynnyksen tukikeskuksen perustamista myös Suomeen. Sopimuksen mukaan valtioiden on tarjottava erilaisia tukipalveluja samassa tilassa huomioiden myös haavoittuvassa asemassa olevat yksilöt. Haavoittuvaisessa asemassa oleviksi määritellään mm. vammaiset henkilöt, siirtolaiset, mukaan lukien paperittomat henkilöt sekä eri etnisiin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt.

Sopimuksen selitysmuistiossa korostetaan myös, että uhrien epäsensitiivinen kohtelu voi johtaa uhrien uudelleenuhriutumiseen ja tähdennetään sen varmistamista, että uhrit voivat toipua ja tehdä päätöksiä turvallisessa ja heidän kokemuksiaan kunnioittavassa ilmapiirissä. Tämän varmistamiseksi sopimuksen selitysmuistiossa viitataan one-stop shop-tukikeskuksiin ja niistä saatuihin hyviin kokemuksiin (ks. kysymys 3).  

Havahduin lopulta siihen, että kaikki asiat eivät yksinkertaisesti voi olla ainoastaan minun syytäni. Kunnon väännön kautta pääsin traumaterapiaan ja tukiverkkoni on onneksi tukeva, joskin pieni.  

-Ilona, Naisten Linjan Sitten olin vapaa -kirjassa

[1] Piispa & Heiskanen & Kääriäinen & Sirén (2006): Naisiin kohdistunut väkivalta 2005