Arkisto

Kampanja 2016:

 

Kampanja 2015:

Pelko tuhoaa rakkauden

Vuonna 2015 Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan teemana on henkinen väkivalta. Aihe on ajankohtainen ja vaikea. Suurin osa (80%) Naisten Linjan auttavaan puhelimeen soitetuista puheluista tulee naisilta, jotka ovat kokeneet sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.

Henkinen väkivalta nivoutuu kaikkeen väkivaltaan, mutta se jää helposti tunnistamatta. Keskeisimpänä tavoitteenamme on auttaa tunnistamaan henkistä väkivaltaa.

Tunnistamalla henkinen väkivalta todelliseksi väkivallan muodoksi annamme mahdollisuuden väkivallan kohteille tulla nähdyksi, kuulluksi ja tunnustetuiksi.

Henkisen väkivallan tehokkuus ja haavoittuvuus piilee juuri siinä, että kokemusta ei oteta riittävän vakavasti.

Suomalaisista naisista 53% on kokenut kumppanin tekemää henkistä väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen (Euroopan Perusoikeusvirasto, 2014). EU:n keskiarvo on 43%.

Elokuussa voimaan tullut Istanbulin sopimus nostaa henkisen väkivallan ensimmäisenä kansainvälisenä sopimuksena esiin ja vaatii sen selkeää kriminalisoimista. Istanbulin sopimuksen artikla 33 sanoo:

”Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että henkilön henkisen integriteetin tahallinen vakava vahingoittaminen pakottamalla tai uhkaamalla säädetään rangaistavaksi.”

Lainsäädäntömme ei vain heijasta, vaan sen kautta on mahdollista purkaa tai vahvistaa asenteita. Se millä tavalla henkinen väkivalta on kirjattu rikoslainsäädäntöömme, on myös ilmaisu asenteista.

 

Mitä on henkinen väkivalta?

Henkinen väkivalta on systemaattista toimintaa, joka tiedostaen tai tiedostamatta murtaa kohteen minäkuvaa ja itsetuntoa.

Henkinen väkivalta on ei-fyysistä aggressiota, psykologista väkivaltaa, kuten liikkumisen kontrollointia, taloudellista kontrollia, toisen henkilön/perheenjäsenen pahoinpitelyn todistamiseen pakottamista.

Henkinen väkivalta toimii myös hienovaraisesti ja epäsuorasti manipulointina ja viestintänä, jonka tavoitteena on saada kohde epäilemään omaa tulkintaansa ja kokemustaan tilanteesta. Ajan myötä henkinen väkivalta pahenee.

Henkistä väkivaltaa käyttävä ei välttämättä tunnista tai tunnusta käyttävänsä väkivaltaa, sillä usein vain fyysiset teot ymmärretään väkivallaksi.

Henkinen väkivalta voi sisältää:

vähättelyä

syyllistämistä

mitätöintiä

kontrollointia

mustasukkaisuutta

kiristämistä

haukkumista

valehtelua

painostamista

tavaroiden hajottamista

fyysisellä tai seksuaalisella väkivallalla uhkailua

eristämistä

nolaamista

itsemurhalla uhkailua

 

”Joudun joka kerta pyytämään ja perustelemaan sitä, että lähden jonnekin, olipa se sitten kauppaan, vanhempien tai kavereiden luokse. Hän saa minulle aina huonon omatunnon, jos en vietä aikaani hänen kanssaan.”

 

Miten tunnistan kohtaanko henkistä väkivaltaa?

Itseäsi kuuntelemalla: miltä sinusta tuntui? Saitko tehdä omat päätöksesi? Uskalsitko kertoa mielipiteesi? Pelkäsitkö turvallisuutesi puolesta?

Henkisen väkivallan voi tunnistaa väkivallan seurauksista:

  • Tunnet, että sinun on oltava pahoillasi jostain koko ajan. Epäilet, että et osaa tehdä mitään oikein.
  • Olet yksinäisempi. Hänen mustasukkaisuutensa on aiheuttanut sen, että et enää pidä yhteyttä ystäviisi ja perheeseesi samalla tavalla kuin aiemmin.
  • Sinusta tuntuu, että et saa itse päättää omista asioistasi.
  • Arkailet sanoa omia mielipiteitäsi seurassa.
  • Elämänilosi on hiipunut.

“Yritin ymmärtää äkillistä muutosta, ajattelin hänen olevan ehkä stressaantunut tai masentunut. Asiasta puhuminen nosti kuitenkin myrskyn: arvostelin häntä ja halusin kuulemma hänen olevan täydellinen, enkä hyväksynyt virheitä. Näiden keskustelujen aikana hän vuoroin itki ja syyllisti, vuoroin uhkaili ja raivosi. Minä olin hämmentynyt ja onneton ja tunsin itseni syypääksi kaikkeen. Aloin tuntea olevani huono ja mietin, että minun pitää yrittää parantaa tapani.”

 

Mikä on riidan ja henkisen väkivallan ero?

Riidan osapuolet voivat vapaasti sanoa oman mielipiteensä. Riita muuttuu väkivallaksi siinä vaiheessa, kun väkivallan kohde ei enää uskalla ilmaista mielipiteitään, koska pelkää seurauksia. Henkinen väkivalta on toistuvaa, persoonallisuutta pirstaloivaa.

Pelko ei kuulu parisuhteeseen: jos toinen riitelijöistä kokee oman turvallisuutensa uhatuksi ja jättää asioita sanomatta pelon vuoksi on todennäköistä, että hän kokee henkistä väkivaltaa.

“Viikkojen saatossa ”I love you” väheni ja tilalle tuli huora. Olin huora päivästä toiseen. Koskaan en pettänyt, en edes flirttaillut muille. Muilla sanotaan kotona ”huomenta”, meille ”huora” oli yhtä normaali sana ja kulki arjessamme mukana.”

 

Minkälaisia seurauksia on henkisellä väkivallalla?

Henkinen väkivalta voi muuttaa sen miten kohde näkee itsensä ja maailman ympärillään ja rikkoo kohteen kyvyn tulkita omia tunteitaan. Suhteen aikana muodostunut ylivirittyneisyys ja traumaattinen stressi saattaa johtaa jatkuvaan uhan ja pelon kokemukseen. Henkinen väkivalta murtaa kohteen kyvyn luottaa toisiin ihmisiin, jolloin myös avunhakeminen ja luottamus avustaviin tahoihin voi olla vaikeaa. Kokemusasiantuntijat kertovat, että usein juuri henkisen väkivallan seurauksia on kaikkein raskainta kantaa.

Henkinen väkivalta voi lisäksi johtaa traumaattiseen stressiin, ahdistuneisuuteen ja masennukseen ja se vaikuttaa kohteen mielenterveyteen, työkykyyn ja jaksamiseen.

Perheessä tapahtuva henkinen väkivalta vaikuttaa lasten kokemukseen, mielenterveyteen ja minäkuvaan.

Henkinen väkivalta ei vaikuta vain uhrin ajatteluun tai mieleen, vaan johtaa fyysisiin reaktioihin samoin kuin fyysinen väkivalta.

“Jätin aviomieheni kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen henkisen väkivallan vuoksi. Minua hävettää koko avioliitto ja tästä on siksi niin vaikea puhua. Katsoin kaikkea niin kauan. Väkivalta alkoi pienestä, mutta kasvoi vähitellen. Pelko kuului arkeemme. Kerran pitäessäni poikaamme sylissä, mies tuli kohti uhkaavan näköisenä. Vaistomaisesti vedin pojan kiinni minuun ja peitin hänen päänsä. Mies pysähtyi eteeni, katsoi minua, pelkäsin mitä tapahtuu, mutta yritin olla näyttämättä pelkoani. Hän rykäisi ja sylkäisi sitten eteeni sanoen, “En arvosta sinua millään tasolla”. Pelkäsin niin, että vapisin sisältä ja yritin olla millään tavalla reagoimatta, etten provosoisi.”

Henkisen väkivallan aiheuttama ylivirittyneisyys ja traumaattinen stressi voi johtaa jatkuvaan uhan ja pelon kokemukseen.

Pelko ilmenee stressireaktioina kuten hikoiluna, tihentyneenä sydämenlyönteinä, pahoinvointina, paniikkihäiriöinä ja ahdistuksena. Traumaattinen stressi voi johtaa myös puuduttamiseen jolloin nainen ikään kuin irrottaa itsensä henkisesti tilanteesta.

Väkivallan tekijän näkeminen esimerkiksi suhteen päättymisen jälkeen voi laukaista traumaattisen stressireaktion kuten pahoinvointia, paniikkihäiriöitä, ahdistuneisuutta tai pakoreaktion.

Henkistä väkivaltaa sisältäneen suhteen jälkeen kohde saattaa kokea takaumia, voimakkaita painajaisia, joissa voi herätä stressireaktioon tai takaumaan.

“Erosta ja väkivaltaisesta suhteesta selviämiseen kului lähes horroksessa 3-4vuotta. Tuona aikana en jaksanut huolehtia kodista enkä oikein mistään muustakaan. Elimme lasten kanssa jatkuvassa pelossa.”

 

Miten henkisen väkivallan pystyy todistamaan?

Henkisen väkivallan todistaminen ei ole helppoa, mutta mahdollista. Tallettamalla viestit, pitämällä päiväkirjaa, tallentamalla tarkat kirjaukset kaikesta yhteydenpidosta tekijän kanssa ja omista yhteydenotoista auttaviin tahoihin tai viranomaisiin saa kerättyä aineistoa.

“Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta en ikävä kyllä saanut koskaan kipeästi tarvitsemaani apua. He olivat lähes aina miehen puolella ja osoittivat minussa olevan vikaa. Henkinen väkivalta on siitä vaikea asia, että se vahingoittaa usein enemmän kuin fyysinen väkivalta, mutta sitä on vaikeampi näyttää muille, kuin mustelmia tai murtumia.”

 

Mitä on taloudellinen väkivalta?

Taloudellinen väkivalta kuuluu henkisen väkivallan kontrollin keinoihin ja voi ilmetä monin eri tavoin. Yhteistä eri muodoille on se, että väkivallan kohde tuntee olevansa kontrollin ja seurannan kohde, ilman mahdollisuutta itsenäisiin, vapaisiin päätöksiin. Voi olla, että tämän seurauksena väkivaltaa kokeneen elintila kapenee, hän saattaa esimerkiksi luopua ystävien tapaamisista jos hänen täytyy eritellä laskunsa kumppanilleen illan jälkeen kotona.

Väkivaltaa kokeva voi joutua myös kotonaan kohtuuttoman tarkkailun kohteeksi. Käytetyn pyykinpesuaineen määrän ruutuvihkoon kirjaaminen desin tarkkuudella tai ruoka-annosten määrän punnitseminen ovat äärimmäisiä esimerkkejä tällaisesta. Väkivalta voi olla hienovaraisempaa, mutta muodossa missä tahansa se saa kokijan tuntemaan olevansa nöyryyttävän tarkkailun kohteena. Usein taloudellinen väkivalta saa kohteen tuntemaan, että hänellä ei ole riittävää harkintakykyä tai älyä hyvään taloudenpitoon.

Taloudellinen väkivalta voi olla monenlaista kontrollointia, esimerkiksi:

  • omaisuutesi tai rahojesi käyttö ilman lupaasi
  • taloudellisten päätösten tekeminen yksin
  • velan/luoton ottamiseen painostaminen
  • tilin tai pankkikorttien käytön rajoittaminen
  • työn saamisen tai pitämisen vaikeuttaminen
  • sinulle epäedulliset ”sopimukset”, joihin sinut on painostettu (esim. maksat koko vuokran yhteisestä asunnosta)
  • omaisuuden tuhoaminen
  • elatusavun pimittäminen

Taloudellista väkivaltaa käytetään kaikenlaisissa perheissä ja parisuhteissa, sekä rikkaissa että köyhissä.

“En edes pysty kaikkea kauheutta kertomaan, hirvittäviä asioita tapahtui. Kaikki tavarani hajotettiin ja vaatteeni revittiin. On monta asiaa mitä en ole kertonut kellekkään.”

 

Mitä on hengellinen väkivalta?

Hengellinen väkivalta on toisen ihmisen identiteettiin kajoamista tavalla, joka saa hänet tuntemaan itsensä arvottomaksi siinä yhteisössä, joka jakaa hänen kanssaan uskon tai hengelliset arvot. Usein hengelliseen väkivaltaan liittyy ulossulkemista sekä itse yhteisöstä ja/tai hengellisistä tilaisuuksista tai ulossulkemisella uhkailua. Väkivalta on kokonaisvaltaista, siihen voi liittyä sekä fyysisen rangaistuksen oikeuttamista uskon/hengellisten arvojen perusteella, henkistä väkivaltaa ja seksuaalista nöyryyttämistä. Hengellisessä väkivallassa usein on vaarana että väkivallan kokija omaksuu väkivallan tekijän/tekijöiden syöttämän kuvan itsestään arvottomana tai epäkelpona, joka ansaitsee tai hyväksyy itseensä kohdistuvan väkivallan.

 

Blogi henkisestä väkivallasta

Syyllistämisen pitkä asennehistoria

Ma 23.11.2015

Henkinen väkivalta on käsitteenä nuori. Se heijastaa modernia, entistä laajempaa ymmärrystä etenkin läheisissä ihmissuhteissa tapahtuvan väkivallan haitallisuudesta. Kyse ei ole vain lyönneistä ja mustelmista, sillä syvimmät haavat syntyvät usein mieleen ja sieluun. Kaikessa kieroudessaan uhrin syyllistäminen on henkisen väkivallan tyypillisimpiä rakenteita – ja ilmiönä sen juuret ponnistavat syvältä historian mullista.

Vuosisatojen ajan puolisoiden välistä kontrollia, uhkailua, haukkumista ja vähättelyä ei mielletty väkivallaksi. Se nähtiin osin oikeutettuna tai se jäi huomiotta. Tämä ajattelutapa on jäljitettävissä erityisesti reformaation jälkeiseen asenneilmastoon kaikkialla Euroopassa. Sukupuolittunut hierarkia ja kuri korostuivat yhtä hyvin avioliitto-oppaissa, runoudessa kuin lakiteksteissä.

Erityisen sitkeä kulttuurinen peruskertomus koskee naisen ”nalkutuksen” laukaisemaa kuritusta, johon aviomiehellä katsottiin olevan paitsi oikeus myös velvollisuus. Henkinen ja fyysinen väkivalta kietoutuivat erottamattomasti toisiinsa, sillä kurituksen alkusyy ja sitä myöten syyllisyys avioliiton harmonian rikkomisesta lankesivat naisosapuolelle.

Mies oli naisen pää, jolle vaimon tuli osoittaa kuuliaisuutta. Suutaan soittava vaimo oli syypää riitaan, mutta askareissaan vaieten ahkeroiden hän teki miehestäänkin hurskaan. Liika puhe tai oman mielipiteen ilmaiseminen väärässä tilanteessa provosoi miestä ja kyseenalaisti tämän valta-aseman. Tällainen nainen suorastaan huusi itselleen patriarkaalista ”kesytystä”.

Nämä sävyt toistuivat vuosisatojen aikana lukuisissa teksteissä niin katolisissa kuin protestanttisissakin maissa. Niiden perusteella lujittui käsitys miehen ja naisen erilaisista rooleista sekä eräänlainen lähisuhdeväkivallan hyväksyttävyyden kulttuuri.

Esimerkiksi 1600-luvun lopun ruotsalaisessa näytelmässä kaksi nuorta naista pohti, miten tulla toimeen väkivaltaisten puolison kanssa. He totesivat naisen olevan se, joka ajaa miehen ensin kapakkaan ja myöhemmin aggressioon. Jos vaimo sen sijaan näyttää aina iloiselta, pitää kodin puhtaana ja miellyttää miestä kaikin tavoin, tämä ei tuhlaa rahoja juopotteluun tai vieraisiin naisiin.

Näytelmän avulla haluttiin välittää kansaa kasvattava viesti totutun sukupuolijärjestyksen tärkeydestä. Samalla lujitettiin syyllistämisen ja henkisen väkivallan rakenteita.

Tekstin opetus tiivistyi siihen, että miehen käytös riippuu vaimosta: tottelemattomuudella ja sopimattomalla käytöksellä vaimo ohjaa miehen kohtelemaan itseään huonosti. Samankaltainen syyllistämisen pohjavire kaikui myös 1800-luvun morsiusohjeissa. Vaimon oli jatkuvasti tarkkailtava miehensä käytöstä ja katsottava tämän heikkouksia sormien läpi. Hänen oli tunnettava miehen tarpeet, jotta osaisi tyydyttää ne välittömästi. Oli sovitettava oma käytös miehen mielialoihin.

1950-luvun ihannevaimo hoiti isoa vauvaansa puhumalla tälle kauniisti ja valmistamalla miehen lempiruokia. Hän pyysi anteeksi aiheutunutta mielipahaa riippumatta siitä, oliko mies humalassa vai selvin päin. Iloisella, vähään tyytyvällä ja palvelualttiilla käytöksellään kodinhengetär ehkäisi konfliktit ja lepytti miehen raivon. Vaimon tehtävä oli ”houkutella” esiin miehensä parhaat puolet – tai kantaa syyllisyyttä epäonnistumisesta.

Kun miehen puolisoonsa kohdistaman väkivallan loppumisen syitä selvitettiin 2000-luvun Suomessa, yli viidennes vastaajista totesi ”pyrkivänsä välttämään ärsyttämistä” (OPTL 2006). Juuri näin toimii henkinen väkivalta. Syyllistämisen kierteessä vastuu siirtyy uhrille, joka joutuu tasapainottelemaan omien ja toisen tunteiden veitsenterällä.

Toki naisen elämänpiiri on sukupolvia sitten laajentunut lasten- ja kodinhoidon lisäksi koulutukseen, palkkatyöhön ja poliittiseen toimijuuteen. Samalla miehen rooli, isyys ja puolisona oleminen ovat muuttuneet rajusti. Myönteistä kehitystä on tapahtunut niin oikeusjärjestelmän kuin asenteiden tasolla. Silti 2010-luvun lähisuhdeväkivalta näyttää toisinaan toistavan historiaansa.

Myös vaikeus tunnistaa henkinen väkivalta ja nähdä se vakavana, kansakunnan hyvinvointiin vaikuttavana ongelmana on edelleen totta. Muutos on mahdollinen, mutta se vaatii asenteiden syvärakenteiden tunnistamista ja henkisen(kin) väkivallan ottamista tosissaan koko yhteiskunnassa.

 

Historioitsija ja väkivaltatutkija Satu Lidman työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hänen kirjansa ”Väkivaltakulttuurin perintö. Sukupuoli, asenteet ja historia” ilmestyi syyskuussa 2015 (Gaudeamus). Ks. lisää: http://www.lidman.fi/vakivaltakulttuurinperinto.html

 

 

Pako

Pe 20.11.2015

Hän oli edellisten viikkojen aikana tuonut kotoa salaa tavaroitaan ja vaatteitaan töihin, joka päivä ja pikkuhiljaa, jottei sitä huomattaisi kotona. Henkilökohtaisia asiakirjojaan hän onnistui tuomaan viimeisenä päivänä valehtelemalla, että johtaja halusi puhua hänen kanssaan syksyn töistä ja halusi nähdä hänen papereitaan. Puhelimen, jossa oli kaikki hänen valokuvansa hän sai myös mukaansa. Ei mitään muuta.

Mies oli viime vuosina vähitellen ottanut haltuunsa hänen pankkitilinsä ja -koodinsa, hänen tietokoneensa, hänen sähköpostitilinsä salasanoineen, hänen Facebook-tilinsä salasanoineen, ja kaikki hänen henkilökohtaiset asiakirjansa. Hänen henkilöllisyytensä. Hänen Facebook-tililtään mies blokkasi niitä ihmisiä, joita mies ei katsonut hänelle sopivaksi seuraksi, muun muassa hänen vanhempansa. Mies pakotti hänet puhelimitse kerjäämään äidiltään rahaa milloin mihinkin tarpeeseen. Ellei rahaa tullut, mies soitti hänen äidilleen ja haukkui hänet.

Päätös paeta oli kypsynyt muutaman kuukauden aikana. Hän oli äidiltään saanut puhelimen salaisella numerolla jonka hän piti ainoastaan työpaikallaan ja sen avulla pystyi työaikana olemaan yhteydessä äitiinsä ja äidin järjestämään Naisten Linjan tukihenkilöön.

Hän oli ollut psykologisen, emotionaalisen, taloudellisen ja fyysisen väkivallan uhrina yhdeksän vuotta. Hänet oli aivopesty ja hänen mielensä oli vallattu. Hänen tahtoaan oli murrettu niin, että hän ei enää uskaltanut päättää mitään itse. Mies päätti milloin hän sai mennä kampaajalle ja miten hänen tukkansa leikattaisiin. Mies päätti kenet hän sai tavata ja mihin hänet sai autolla ajaa.

Miehen tapa käsitellä laskuja oli piilottaa ne, unohtaa ja hävittää ne. Mies ja hänen vanhempansa olivat työttömiä ja he olivat menettäneet luottotietonsa, mutta mielestään heillä oli oikeus tilata tavaroita ja tarvikkeita, nyt hänen nimellään. ”Maaseudulla autamme toisemme”, kuului peruste. Puhelimia, tietokoneita, verkkoyhteyksiä, sähkösopimuksia. Jopa autoja ostettiin hänen nimellään. Hänen käskettiin vain kirjoittaa nimensä erilaisiin sopimuksiin, mihin ja mitä niillä ostettiin, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan. Vaikka hän elätti heidän perhettään, hänelle ei kerrottu mitään heidän taloudestaan. Hänen palkastaan suurin osa meni ulosmittaukseen, loput miehen tarpeisiin, jotka olivat aina hänen tarpeitaan tärkeämpiä. Lopulta hänkin menetti luottotietonsa.

Keväällä ennen pakoa hän oli masentunut. Mies oli antanut ymmärtää, ettei hänellä todella ollut muita vaihtoehtoja, kuin jäädä miehen luokse. Tämä sai hänet sellaiseen masennukseen että hän välillä halusi vain kuolla. Mies edisti aktiivisesti tätä mielentilaa, kunnes hänestä tuntui, ettei muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Mies jopa tarjoutui auttamaan antamalla hänelle unilääkettä ja sitten kuristamaan hänet kun hän nukkui, näin hän miehen mielestä pääsisi kaikista ongelmistaan. Samaa unilääkettä mies oli antanut hänelle jo aikaisemmin, käyttääkseen häntä seksuaalisesti hyväkseen kun hän nukkui.

Pako pantiin toimeen hänen vanhempiensa avustuksella. He hakivat hänet töistä hänen viimeisenä työpäivänään ja ajoivat kaupunkiin, hänen vanhempiensa kotiin. Puolen tunnin jälkeen vanhempien kotiovelle ilmestyi miehen setä, joka vaati luovuttamaan naisen takaisin. Sedälle ei avattu ovea, mutta tämä suostui lähtemään vasta, kun ovelle kutsuttiin poliisi. Nainen oli kohtauksesta niin peloissaan, että meni kellariin piiloon. Kun miehen setä oli lähtenyt, vanhemmat ajoivat hänet välittömästi salaisessa osoitteessa sijaitsevaan turvakotiin. Siellä hän asui toista kuukautta ennen kuin muutti omaan asuntoon.

Valitettavasti tämä on tositarina. Ja valitettavsti hänellä on lukuisia kohtalonsisaria.

 

Yllättävän monella naisella on sama salaisuus. He ovat olleet kumppaninsa tekemän väkivallan kohteena. Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä ja salaista. Joka kolmas ei kerro väkivallasta kenellekään.

Naisten Linja on koonnut Jaa salaisuus -kampanjalla todellisia, suomalaisten naisten kertomia tarinoita väkivallasta. Voit lukea lisää täältä: https://aucor-naistenlinja-dev.appspot.com/tule-mukaan/jaa-salaisuus/

 

RYMNINGEN

Hon hade under veckorna innan tagit med sig saker och kläder hemifrån till jobbet, varje dag och lite i taget, så det inte skulle märkas eller väcka uppseende hemma. Sina personliga do­ku­ment lyckades hon få med sig den sista dagen genom att ljuga att en högre chef ville prata med henne om höstens anställning och ville se hennes papper. Den telefon där hon hade alla sina fotografier fick hon också med sig. Inget annat.

Mannen hade under de senaste åren förfogat över hennes bankkonto och -koder, hennes da­tor, hennes e-postkonto och -lösenord, hennes facebookkonto och -lösenord, alla hennes per­sonliga dokument. Hennes identitet. På hennes facebookkonto blockerade han personer som han inte ansåg lämpliga som hennes vänner, bland annat hennes föräldrar. Han tvingade henne att per telefon av sin mamma tigga pengar för än det ena än det andra. Blev det inga pengar ringde han upp mamman och skällde ut henne.

Beslutet att rymma hade mognat under några månader. Hon hade av sin mamma fått en te­le­fon med hemligt nummer som hon förvarade på jobbet och via den hade hon under arbetstid kunnat ha kontakt med mamman och fått stöd av en av mamman fixad stödperson från kvin­no­linjen.

Hon hade varit utsatt för psyksisk, emotionell, ekonomisk och nångång till och med fysisk miss­handel under nio års tid. Plus indoktrinering, hjärntvätt och mental annektering av hennes psyke. Hennes vilja hade brutits ned så att hon hade vant sig vid att inte våga besluta någon­ting alls själv. Mannen bestämde när hon fick gå till frissan och hur hon skulle klippas. Mannen bestämde vem hon fick träffa och vart han ville köra henne. Mannens sätt att handskas med räkningar gick ut på att gömma dem, glömma dem och kasta dem. Mannen och hans för­äld­rar var arbetslösa och hade ingen kreditvärdighet kvar men tyckte trots det att det var deras rätt att beställa varor och förnödenheter, i hennes namn förstås. För ’på landet hjälper man varann’. Telefoner, datorer, nätuppkopplingar, elkontrakt. Till och med bilar. Hon tillsades skri­va namnet på olika kontrakt men hade ingen aning om vad hon skrivit på eller vad som köpts i hennes namn. Hon undanhölls alla uppgifter om deras ekonomi. Hela hennes lilla lön gick först till utmätning, sen till hans behov, som alltid gick före hennes. Hennes kredit­vär­dig­het är nu förstörd för gott.

På våren innan planerna på rymningen sattes i verket, var hon deprimerad på grund av att hennes man hade låtit henne förstå, om dock inte med exakt de orden, att inget annat fanns att göra än att stanna kvar hos honom och leva som vanligt. Detta gjorde att hon höll på att falla in en sådan depression, att hon till och med ville dö. Mannen hjälpte aktivt till att utveckla denna känsla, tills det inte fanns något annat alternativ för henne, och sade till och med att han skulle ge henne sömnpiller och kväva henne i sömnen (på detta sätt menade han att han skulle hjälpa henne slippa alla problem). Det var samma sömnpiller han använt tidigare till att droga henne och utnyttja henne sexuellt då hon sov.

Rymningen iscensattes av hennes föräldrar som hämtade henne på arbetsplatsen hennes sista arbetsdag och körde henne till deras egnahemshus i stan. En halvtimme efter an­koms­ten dit uppenbarade sig mannens morbror för att hämta henne tillbaka; naturligtvis blev han inte insläppt men vägrade avlägsna sig förrän tillkallad polis avlägsnade honom. Hon var så rädd att hon gömde sig i källaren. Efter att morbrodern avlägsnats kördes hon omgående till ett skyddshem på hemlig adress där hon fortfarande bor.

Beklagligtvis är detta en sann historia. Och beklagligtvis har hon en massa olyckssystrar.

 

Sisäistä pimeyttä kohtaamassa
Ti 17.11.2015

Ei! Ei! Ei!
Isken nyrkkiä säkkiin, kuten feministisen itsepuolustuksen kurssilla neuvottiin. Rystyseni punastuvat hankautuessaan nyrkkeilysäkin siniseen muovipintaan. Huomenna saattaa aristaa, mutta en lopeta. Höyryt on saatava ulos systeemistä. Jos joku kävisi fyysisesti kimppuuni, tietäisin miten puolustautua. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Säkin hakkaaminen on henkinen harjoitus.
Niin vahva kuin ulkoisesti olenkin, valmiuteni puolustautua henkisiä hyökkäyksiä vastaan on huomattavasti heikompi. Fyysinen väkivalta on konkreettisempaa, siitä jää helpommin näkyvää todistusaineistoa, mustelmia ja murtumia. Henkinen väkivalta on pahimmillaan kuin taitavasti annosteltua myrkkyä: ulospäin näkymätöntä, mutta hitaasti tappavaa. Kukaan muu ei välttämättä huomaa mitä on tekeillä ja väkivallantekijä hyvin todennäköisesti kieltää tehneensä mitään. Vähemmästäkin alkaa kyseenalaistaa omia kokemuksiaan ja mielenterveyttään.

Minun ei tarvitse kuvitella miltä tuntuu kun toisen paha sisu riistäytyy käsistä. Minä tiedän.
”Ei”, ei ole sana joka olisi kulunut käytössäni. Lyhyet hermoni ovat kuitenkin auttaneet minua vetämään rajan huonolle kohtelulle ennemmin tai myöhemmin. Minua pitkähermoisempien ja kiltimpien ihmisten laita on huonompi. Turpiin ottaminen kerta toisensa jälkeen ei ole heikkojen hommaa. Vaatii sitkeyttä kestää henkistä kaltoinkohtelua. Vaatii voimaa olla turvautumatta väkivaltaan itse.

Pari vuotta sitten kirjoitin romaanin henkisestä väkivallasta intiimissä suhteessa. Ajatus Hoito-romaaniin syntyi halusta yrittää ymmärtää mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka systemaattisesti pyrkii murtamaan toisen mielen.

Tarina kerrotaan täysin väkivallan harjoittajan näkökulmasta. Hahmo rakentui omista havainnoistani, muiden kokemuksista ja tieteellisestä tutkimusaineistosta. Osana taustatyötäni tutkin narsistista persoonallisuushäiriötä, johon liittyy manipulointia ja muuta vallan väärinkäyttöä.

Kirjoittaminen ei aina ollut helppoa. Kertomukset suhteista narsistisesti persoonallisuushäiriöisiin kerrotaan yleensä uhrin näkökulmasta. Narsistista saadaan tietoon vain sanat ja teot, nekin toisen henkilön havaintojen suodattamana. Motiiveja sanojen ja tekojen takana joutuu arvailemaan. Uhrien kokemuksissa on kuitenkin hyvin samankaltaisia elementtejä. Persoonallisuushäiriöisen käytös noudattaa tietynlaista kaavaa, jossa valloittavuus ja tunnekylmyys vuorottelevat. Muutokset vaihtelevat hienovaraisesta räikeään ja käsittelyn kohteena oleva henkilö elää jatkuvassa hämmennyksen tilassa – koskaan ei tiedä mistä tuuli seuraavaksi puhaltaa.

Yrittäessäni tavoittaa mistä narsistisen käytöksen taustalla olevat impulssit lähtevät aloitin itsestäni. Jokaisessa ihmisessä esiintyy narsistisia piirteitä, minussakin. Tavallisesti niitä pyritään kuitenkin hillitsemään. Mitä tapahtuu, jos antaakin niille vallan? Miten käyttäytyy, jos omatunto ei ole rasitteena ja jarruna? Entä miltä yliminän moitteet kuulostavat ääneen lausuttuina, toisen henkilön sanomina? Näillä pääsin käyntiin.

Vietettyäni monta päivää kertojani pään sisällä, jouduin pitämään taukoja, jotka saattoivat venähtää viikkojen mittaisiksi. Ei tuntunut terveelliseltä rämpiä liian pitkään henkilöhahmoni mielen soissa. En halunnut ymmärtää häntä liian hyvin. Pohjamutiin oli kuitenkin pakko päästä.

Pahimpien kohtausten kirjoittaminen oli itse asiassa kaikkein vapauttavinta. Se oli tapa tuoda näkyväksi sellaisia asioita, jotka yleensä pysyvät piilossa. Kertojani sai tehdä ja sanoa ihan mitä huvitti. Se tuntui usein pahalta, mutta tieto siitä, että hahmo oli lopulta täysin minun vallassani, toi lohtua.

Jossain lehtihaastattelussa minulta kysyttiin, miksi en tappanut hirviötäni.
Se ei olisi tuntunut oikealta. Ratkaisu olisi ollut turhan moralisoiva eikä tarina ehkä olisi jäänyt vaivaamaan toivomallani tavalla. Itse olen sellainen lukija, joka mieluummin valitsee epämiellyttävän, mutta todentuntuisen lopun, kuin Hollywood-ratkaisun, jossa paha saa palkkansa. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Turha teeskennellä, että on.
Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole lietsoa kyynisyyttä. Manipulaation kohteeksi joutuneille ja muille henkistä väkivaltaa kokeneille haluaisin sanoa: Et ole yksin. Et ole hullu. Sitä voi olla vaikea uskoa, kun omat kokemukset viestivät päinvastaista. Huonoon kohteluun on myös aivan liian helppo tottua. Se on henkisen väkivallan pirullisimpia puolia: Henkinen väkivalta muuttaa uhrin omaksi vihollisekseen. Jos edes sinä et ole omalla puolellasi, kuka sitten olisi?
Tässä vertaistuki astuu kuvioon. Muodolla ei ole väliä. Eläytyminen kohtalontoverin tilanteeseen, soitto auttavaan puhelimeen, feministinen itsepuolustus. Mikä tahansa, mikä auttaa kokijaa asettamaan omat rajansa. Ympäristö ei välttämättä kiittele, kun kynnysmatto viedään jalkojen alta, mutta kannattaako hyvinvointinsa sen vuoksi uhrata?
Minun vastaukseni on ei.

 

Kirjailija Jessica Sunin romaani Hoito ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 2014.

 

 

Haavoittuvuuden haltuunotto:

Miten löydät itsesi henkisen väkivallan jälkeen

Ma 9.11.2015

”Näen vieläkin usein painajaisia ja herään niihin keskellä yötä. Muisto hänestä saa minut vieläkin pahoinvoivaksi. En tiedä uskallanko enää koskaan luottaa toisiin ihmisiin. Hermostun äärettömästi jos näen, että toisia ihmisiä kohdellaan huonosti. En voi katsoa enää väkivaltaelokuvia. En voi sietää enää minkäänlaista hyväksikäyttöä. Olen täysin allerginen itsekeskeisyydelle. ”

Näillä lauseilla haluan sanottaa henkistä väkivaltaa kokeneen ihmisen maailmankuvaa. Teen tutkimusta henkisen väkivallan kokemuksesta ja siitä toipumisesta yhteistyössä Naisten Linjan kanssa. Kerään tutkimuksessani henkisen väkivallan kokemuksia ja kartoitan toipumisen edellytyksiä.

Vaikka aineiston keruuni on vielä kesken, olen vakuuttunut siitä, että henkinen väkivalta haavoittaa syvästi. Toipuminen edellyttää erityisesti sitä, että henkinen väkivalta tunnistetaan väkivaltana ja uhrin kokemus koetusta vääryydestä saa vahvistuksen. Keskeisenä tekijänä toipumisen prosessissa on myötätunto.

Silti, usein kun kerron tutkimuksestani, joudun väittelyyn tutkimukseni perusteista. Mistä voin tietää, että uhrit puhuvat totta ja että he ovat joutuneet väkivallan kohteiksi? Entä jos uhri onkin se joka manipuloi? Valitettavasti juuri samoilla väitteillä väkivallan tekijä kyseenalaistaa kohteensa kokemusmaailmaa.

Naisten Linjan nettisivuilla henkinen väkivalta määritellään kysymysten kautta: Onko sinulla jatkuvasti paha olla ilman, että tiedät siihen selvää syytä? Kysymys auttaa ymmärtämään henkisen väkivallan seurauksia. Olennaista on huomata, ettei paha olo liity siihen kuinka herkkä, vahva tai itsevarma olet ollut ennen suhdetta. Henkinen väkivalta on systemaattista ja tavoitteellista toimintaa, jossa tekijä pyrkii rikkomaan yksilöllisen minäkuvasi. Suhteen pitkittyessä tekijä tahtoo saada sinut uskomaan, että sinussa on jotakin vialla.

Yksityisasioita, joita olet luottamuksella jakanut suhteen aikana, käytetään todistusaineistona sinua vastaan. Alat epäillä omia tunteitasi, kokemustasi ja mahdollisesti omaksut väkivallan tekijän käsityksen itsestäsi. Väkivallan tekijä pyrkii eristämään sinut, jotta hän ei saa reflektiopintaa omasta luonteestaan esimerkiksi ystäväpiiristäsi. Usein suhteen väkivaltaisesta luonteesta ei tiedä kukaan muu pariskunnan lisäksi.

Herääminen väkivallan tekijän maailmasta todellisuuteen on ravisuttava kokemus, joka johtaa usein myös henkilökohtaiseen henkiseen kriisiin. Usein se johtaa myös syvään masennukseen, itsesyytöksiin ja erityisesti häpeään. Se, minkä piti olla rakkautta ja ainutlaatuinen suhde, paljastuu hyväksikäytöksi ja tunteiden manipuloinniksi. Niissä tilanteissa oma sinisilmäisyys ja luottamus voi aiheuttaa eniten tuskaa ja kipua: Miten minä saatoin olla niin luottavainen? Miksi en lähtenyt aiemmin? Ja voinko koskaan enää olla se sama luottavainen ja iloinen ihminen joka olin ennen tätä suhdetta?

Toipuminen alkaa henkisen väkivallan tunnistamisesta ja tunnustamisesta väkivaltana. Toiseksi, on tunnustettava myös se, että väkivalta sattuu, se haavoittaa ja muuttaa ihmistä. Toipuminen väkivallasta ei tarkoita sitä, että palaat samaksi henkilöksi, joka olit ennen tätä kokemusta. Toipuminen on ennen kaikkea väkivallan kokemuksen muuntumista osaksi oma kokemusmaailmaa. Kokemuksesi tulevat aina vaikuttamaan siihen, kuka nyt olet.

Ahdistuminen, masentuminen, traumaattinen stressi, painajaiset, takaumat ja paniikkikohtaukset voivat kulkea osana väkivallan kokijan kokemusmaailmaa vielä pitkänkin aikaa. Näihin oireisiin voit hakea apua esimerkiksi vertaistukiryhmien kautta. Vertaistukiryhmässä voit huomata, ettet olekaan oman kokemuksesi kanssa yksin. On myös useita muita, jotka ovat joutuneet kokemaan samanlaista kärsimystä. Oman kokemuksen jakaminen jollekin luotettavalle henkilölle, kuten ystävälle tai terapeutille voi helpottaa väkivallan kokemuksesta nousevaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa. Taakan jakaminen tarkoittaa sitä, että syyllisyyden taakka tulee jaetuksi myös väkivallan tekijälle, vaikka tämä ei itse omaa vastuutaan tulisi tunnustamaankaan.

Kaikkein tärkeintä toipumisprosessissa on myötätunnon harjoittaminen itseä kohtaan. Se tarkoittaa lempeän ja hoivaavan asenteen omaksumista. Sitä, että annat kivun ja tuskan tuntua oman aikansa, etkä kiirehdi omaa paranemisprosessiasi. Oman kivun tunnistaminen auttaa omien tarpeiden ja rajojen tunnistamisessa, jotka saattavat olla väkivaltaisen suhteen seurauksena hukassa. Pitkällä aikavälillä, itsestä hyvin huolehtien, on mahdollista luoda myös uusia kestäviä ihmissuhteita ja rakentaa omaa hyvinvointia.

Lopuksi haluan painottaa ystävien ja ympäristön merkitystä väkivallasta toipumisen prosessissa. Tässä jokaisella meillä on mahdollisuus auttaa toinen toisiamme. Kun joku kertoo sinulle, että hän epäilee omia tunteitaan tai että häntä pelottaa, älä ohita tilannetta huitaisemalla: Asioilla on tapana järjestyä!

Pysähdy sen sijaan kuuntelemaan. Kysy mitä ystäväsi on joutunut kokemaan.

 

Elina Penttinen on sukupuolentutkimuksen dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hän tekee tutkimusta henkisen väkivallan kokemuksesta yhteistyössä Naisten Linjan kanssa keväästä 2015 lähtien. Elina Penttinen on aiemmin tutkinut sodan kokemusta ja kansainvälistä seksibisnestä. Hän soveltaa mindfulness- ja myötätuntoharjoituksia osana tutkimustaan ja opetustaan Helsingin yliopistossa.

Elina Penttinen: https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/persons/elina-penttinen%28c5c20ba8-d45a-41ac-afc1-58f5a2590bbe%29.html

 

Kahdeksan vuoden yksinäisyys

Pe 6.11.2015

Jätin aviomieheni kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen henkisen väkivallan vuoksi. Minua hävettää koko avioliitto ja tästä on siksi niin vaikea puhua. Katsoin kaikkea niin kauan. Väkivalta alkoi pienestä, mutta kasvoi vähitellen. Pelko kuului arkeemme. Kerran pitäessäni poikaamme sylissä, mies tuli kohti uhkaavan näköisenä. Vaistomaisesti vedin pojan kiinni minuun ja peitin hänen päänsä. Mies pysähtyi eteeni, katsoi minua, pelkäsin mitä tapahtuu, mutta yritin olla näyttämättä pelkoani. Hän rykäisi ja sylkäisi sitten eteeni sanoen, “En arvosta sinua millään tasolla”. Pelkäsin niin, että vapisin sisältä ja yritin olla millään tavalla reagoimatta, etten provosoisi. Kun esikoispoikamme menehtyi vauvana vaikeaan sairauteen, tilanne paheni entisestään.

Alussa olin pullukka ja hän halusi minusta laihemman. Laihduin, mutta mikään ei riittänyt. Toisen raskauteni aikana piilotin suklaata ja söin muutenkin salaa. En kuitenkaan tarpeeksi, sillä toinenkin poikamme syntyi vakavasti sairaana ja menetimme myös hänet.

Hän rajoitti myös sosiaalisia suhteitani. Vierailut ja sukulaiskäynnit olivat vaikeita ja saivat välillä painajaismaisia piirteitä. Nimittely oli tavallista, myös muiden kuullen. Hän saattoi haukkua minut, jos takkini kaulus oli hänen mielestään väärällä tavalla. Olin kuulemma kuin venäläinen maatuska. Jo pelkkä hein sanominen saattoi raivostuttaa. Lopulta lopetin sanomasta mitään. Laitoin vain ruuan valmiiksi ja olin hiljaa. Kuvittelin, että ylläni on teflonia, jolloin sanat valuvat vain pois eivätkä vaikuta. Päiväkirja oli henkireikäni. Mies kuitenkin löysi sen piilostaan ja luki sen. Pahinta oli, että hän teki sinne merkintöjä: alleviivauksia ja kommentteja.

Kun sairaana ollessani olin liian väsynyt nousemaan aamulla sängystä, hän kävi potkimassa minua huutaen “nouse ylös laiska paska”. Minusta tämä oli erityisen alhaista, koska olin sairas ja kykyni puolustaa itseäni oli alentunut, enkä olisi fyysisesti pärjännyt muutenkaan. Sittemmin olen käynyt vastaisen varalle itsepuolustuskurssin, vaikka en uskokaan voiman käyttöön. Fyysisen väkivallan uhka oli koko ajan läsnä, vaikkei hän sitä ihan loppuun asti vienytkään.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta en ikävä kyllä saanut koskaan kipeästi tarvitsemaani apua. He olivat lähes aina miehen puolella ja osoittivat minussa olevan vikaa. Henkinen väkivalta on siitä vaikea asia, että se vahingoittaa usein enemmän kuin fyysinen väkivalta, mutta sitä on vaikeampi näyttää muille, kuin mustelmia tai murtumia.

Eeva, 46

Eevan tarina on jaettu Naisten Linjan Jaa Salaisuus -kampanjalle. Jaa Salaisuus -tarinoissa väkivallasta selviytyneet naiset kertovat kokemuksistaan. Voit lukea lisää täältä: https://www.naistenlinja.fi/tule-mukaan/jaa-salaisuus/kahdeksan-vuoden-yksinaisyys/

 

Kun pelko tuhoaa rakkauden

Ma 2.11.2015

“Olen tottunut siihen, että kun mä menen kotiin, siirrän kenkiä monta kertaa, hitusen oikealle, väkäsen vasemmalle, että ne on nätisti. Palaan keittiöön kääntämään pullojen etiketit katsojaan päin, sillä kädellä, joka toimii paremmin. Laitan musiikin pois, kun vaan kuulen alaoven klangin. Mun sydän napauttaa hengen pois, kun viime hetkellä huomaan, että unohdin sormikkaat sohvalle. Istun niiden päälle ja odotan niin että pääkopassa pauhaa.”

Vuoden 2015 Valoa, ei väkivaltaa kampanjan teemana on henkinen väkivalta. Aihe on ajankohtainen ja vaikea. Suurin osa (80%) Naisten Linjan auttavaan puhelimeen soitetuista puheluista tulee naisilta, jotka ovat kokeneet sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Heidän toiveenaan on puheluiden aikana yleensä käsitellä kokemaansa henkistä väkivaltaa. Se ei ole mikään ihme, sillä henkisestä väkivallasta puhutaan julkisuudessa vähän ja sitä on tämän vuoksi erittäin vaikea tunnistaa. Soittajan pelko ja hämmennys puhuvat usein puolestaan: Systemaattinen henkinen väkivalta murskaa kokijansa itsetunnon ja minäkuvan perusteellisesti. Lopulta väkivaltaa kohdannut nainen ajattelee ansainneensa väkivaltaisen kohtelun.

“Minua on lyöty, nöyryytetty muiden ihmisten edessä, minua on heitelty erilaisilla esineillä. Iso osa väkivallasta oli pelottelua: tavaroiden hajottamista, seinään heittämisellä uhkailua, uhkailua väkivallalla kesken sukulaisvierailujen ja huutamista, nimittelyä, uhkailemalla kotielämiämme väkivallalla jne.”

Kansalliseen väkivaltaobservatorioon kuuluvien järjestöjen, tutkijoiden ja yksityishenkilöiden mielestä aihe on viimein aika nostaa esiin. Meidän on tehtävä töitä sen eteen, että yhä useampi nainen ja naiseksi itsensä kokeva tunnistaisi henkisen väkivallan ja sen aiheuttamat, fyysiset ja psyykkiset seuraukset. Tänä vuonna kampanjaa koordinoi Naisten Linja, joka on väkivaltaa kohdanneille naisille ja tytöille suunnattu tukipuhelin ja viestipalvelu.

Elokuussa voimaan tullut Istanbulin sopimus nostaa henkisen väkivallan ensimmäisenä kansainvälisenä sopimuksena esiin ja vaatii sen selkeää kriminalisoimista. Istanbulin sopimuksen artikla 33 sanoo: ”Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että henkilön henkisen integriteetin tahallinen vakava vahingoittaminen pakottamalla tai uhkaamalla säädetään rangaistavaksi.

EU:n perusoikeusviraston tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisnaisista 53% oli kokenut henkistä väkivaltaa täytettyään 15 vuotta. Tämän maailman laajimman naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kartoittaneen tutkimuksen keskiarvo koko EU:lle oli 43%.

KoutaniemiPäiväkirjaEräs Naisten Linjalle jaettu tarina kertoo naisesta, jonka mies löysi hänen päiväkirjansa. Mies kirjoitti sivut täyteen omia merkintöjään, alleviivauksiaan ja kommenttejaan. Sama mies sai raivokohtauksen, kun naisen takinkaulus oli huonosti. Toinen nainen joutui kuulemaan säännöllisesti olevansa viiden euron huora, miehen mielestä kaikkia muita maailman naisia huonompi. Molemmat näistä naisista odottivat kumppaninsa rakastavan ja suojelevan heitä. Pelko tuhosi rakkauden, mutta myös naisten itsetunnon ja minäkuvan. Kun itsetunto oli murskattu, suhteesta oli vaikea lähteä. Kun lähtö viimein onnistui, oli edessä vielä paljon töitä. Kuten eräs tarinankertoja toteaa:

”Arvet ovat todella syvät, suurimmat henkisestä vahingoittamisesta, fyysisestä pienemmät.”

Suurin yllätys monille on, että fyysisen ja henkisen väkivallan seuraukset ovat samat. Kokija kärsii sydämentykytyksistä, painajaisista, pelkotiloista, masennuksesta, ahdistuksesta, tärinästä ja voimakkaista stressireaktioista myös henkisen väkivallan jälkeen.

“Jätin aviomieheni kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen henkisen väkivallan vuoksi. Minua hävettää koko avioliitto ja tästä on siksi niin vaikea puhua. Katsoin kaikkea niin kauan. Väkivalta alkoi pienestä, mutta kasvoi vähitellen. Pelko kuului arkeemme. Kerran pitäessäni poikaamme sylissä, mies tuli kohti uhkaavan näköisenä. Vaistomaisesti vedin pojan kiinni minuun ja peitin hänen päänsä. Mies pysähtyi eteeni, katsoi minua, pelkäsin mitä tapahtuu, mutta yritin olla näyttämättä pelkoani. Hän rykäisi ja sylkäisi sitten eteeni sanoen, “En arvosta sinua millään tasolla”. Pelkäsin niin, että vapisin sisältä ja yritin olla millään tavalla reagoimatta, etten provosoisi.”

Tässä blogisarjassa alan tutkijat, taiteilijat ja kokemusasiantuntijat puhuvat henkisestä väkivallasta, sen tunnistamisesta, rakenteesta ja kitkemisestä. Tämä aihe on elintärkeä. Suurin osa lähisuhdeväkivallan vuoksi kuolleista naisista oli joutunut kokemaan pitkittynyttä henkistä väkivaltaa suhteensa aikana.

Tervetuloa 25.11. Valoa, ei väkivaltaa –tapahtumiin, sytyttämään kynttilä väkivaltaa kokeneiden ja väkivallan vuoksi kuolleiden naisten muistolle. Pelko ja väkivalta eivät kuulu rakkauteen, auta meitä vetämään raja niiden väliin.

Lisätietoa tapahtumapaikoista löydät etusivultamme.

Naisten linja päivystää numerossa 0800 02400 ma-pe klo 16-20 ja la-su klo 12-16. Linja on suunnattu kaikille väkivallasta huolestuneille naisille ja tytöille. ”

 

Väkivaltaobservatorio

 

Blogin tarinat ovat otteita Naisten Linjalle jaetuista lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden naisten tarinoista.