Suuri osa maahanmuuttajanaisten kokemasta väkivallasta jää piiloon

Suomeen muuttaneet naiset eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan moninainen joukko yksilöitä, joilla jokaisella on oma tarinansa. Eri elämäntilanteista ja taustoista huolimatta naisia yhdistää se, että he joutuvat kantasuomalaisia naisia todennäköisemmin syrjinnän tai väkivallan kohteiksi – joskus pelkästään ulkonäön tai nimen perusteella. He kohtaavat monenlaisia rakenteellisia esteitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja omien yhteisöjensä sisällä. Esteet jäävät liian usein piiloon ja niitä ei osata tunnistaa riittävästi; ne ovat osa naisten arkea ja estävät avun ja tuen saamista sekä osallisuutta.

On harmillista, että joudun yhä vuonna 2019 toteamaan, että suurimpana esteenä naisten oikeuksien ja tasa-arvon toteutumiselle ovat väkivallan kokemukset ja sen seuraukset. Väkivaltaa kokeneet maahanmuuttajataustaiset naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja jäävät usein peruspalvelujen ulkopuolelle. Suurin osa väkivallan kokemuksista ei tule näkyviin. Viranomaisilla ja muilla auttavilla tahoilla ei vielä ole riittävästi osaamista tunnistaa ja auttaa väkivaltaa kokeneita. Asenteilla on myös merkitystä. Väkivaltakokemuksia voidaan vähätellä ja selittää ne tiettyyn kulttuuriin kuuluvana vieraana ilmiönä, jolle ei voida tehdä mitään. Myös alueelliset erot ovat suuria. Suomessa on liian vähän naiserityisiä matalan kynnyksen palveluja, joissa olisi mahdollista asioida nimettömänä, saada tarvittaessa luotettavaa tulkkipalvelua tai puhua omalla äidinkielellä ja joissa olisi riittävästi osaamista tunnistaa maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet sekä naisten tuen ja avun tarpeet. Naisen tilanne voikin usein olla hyvin monimutkainen. Siihen voi liittyä kansainväliseen oikeuteen ja oleskeluoikeuteen liittyviä ratkottavia asioita sekä muita spesifikysymyksiä.

Suomi on ratifioinut Istanbulin sopimuksen, joka velvoittaa valtioita toimimaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Istanbulin sopimuksessa maahanmuuttajanaiset ovat saaneet erityistä huomiota. Sopimus velvoittaa mm. varmistamaan avioliittoon pakottamisen rangaistavuus, mahdollistamaan pakkoavioliiton mitätöinti sekä varmistamaan itsenäisen oleskeluvan saaminen väkivaltatapauksissa, jos naisen oleskelulupa on sidoksissa puolison oleskelulupaan.

Velvoitteista huolimatta kaikki edellä mainitut asiat eivät tällä hetkellä toteudu Suomessa. Meillä ei ole yhtään tuomiota avioliittoon pakottamisesta (rikosilmoituksia on). Maassamme ei myöskään ole mahdollisuutta mitätöidä pakon alla solmittua avioliittoa. Myöskään itsenäisen oleskeluluvan saaminen väkivaltatapauksissa ei ole itsestäänselvyys.

Väkivallalla on aina seurauksia. Minä en puhu ainoastaan mustelmista, ruhjeista, kuulon menetyksestä, keskenmenoista ja luiden murtumista. Väkivallan seurauksena myös mieli murtuu. Kyky olla vanhempi, kyky oppia uusia asioita, kyky toimia yhteiskunnassa voi heikentyä merkittävästi. Samalla riski väkivallan ylisukupolvisuuteen ja syrjäytymisen kasvaa merkittävästi. Kotoutumiskentällä toimivat tuntevat varmasti naisia, jotka vuodesta toiseen käyvät suomen kielen alkeiskursseilla eikä merkittävää edistymistä tapahdu. Rohkenen myös sanoa, että väkivalta on suuri este kotoutumiselle. Tuon yhden esimerkin. Viime vuonna pelkästään Kriisikeskus Monikasta haki apua noin 400 naista. He ovat muuttaneet Suomeen erilaisista syistä: opiskelemaan, avioliiton kautta, pakolaisina tai turvapaikan hakijoina. Osa on ehtinyt olla Suomessa vain vähän aikaa, osa taas on asunut yli 10 vuotta. Näistä naisista työttöminä oli 71 % ja kotona pienten lasten kanssa noin 12 %. Näin ollen naisista jopa yli 80 % oli työelämän ulkopuolella. Väkivallan hinta yhteiskunnalle on todella korkea.

Vaikka yleiskuva on hyvin huolestuttava, tapahtuu myös positiivisia muutoksia. Olemme huomanneet, että yhä useampi nainen hakee apua väkivaltaan varhaisessa vaiheessa. Myös menestystarinoita on näkyvissä. Eräässä viranomaiskoulutuksessa yksi osallistujista tuli keskustelemaan tauon aikana. Hän sanoi: ”Haluan kiittää henkilökohtaisesti, olette antaneet minulle elämäni takaisin. Olin teidän asiakkaana kymmenen vuotta sitten.” Nykyään hän tekee vaativaa asiantuntijatyötä ja hänen laajasta kieliosaamisestaan on työtehtävissä suurta hyötyä.

Natalie Gerbert
Kriisikeskus Monikan johtaja
Monika-Naiset liitto ry

Monika-Naiset liitto ry on maahanmuuttajanaisjärjestöjen ja monikulttuurista naistyötä tekevien järjestöjen kattojärjestö, joka täytti viime vuonna 20 vuotta. Liitolla on 17 jäsenjärjestöä, jotka edustavat eri puolilta maailmaa Suomeen muuttaneita naisia. Liitto tarjoaa erityispalveluja väkivaltaa kokeneille ja kotoutumiseen tukea tarvitseville naisille. Näitä palveluja tarjotaan valtakunnallisesti usealla eri kielellä Kriisikeskus Monikassa, Turvakoti Monassa ja Kotoutumiskeskus Monikassa. Erityisosaamistamme on pari- ja lähisuhdeväkivallan, avioliittoon pakottamiseen, kunniaan liittyvän väkivallan ja ihmiskaupan uhrien auttamistyö. Monika-Naiset liiton toiminta-ajatuksena on maahanmuuttajataustaisten naisten oikeuksien ja tasa-arvoisen aseman edistäminen sekä heihin kohdistuvan väkivallan ehkäisy: kriisipalvelut, turvakotitoiminta, kotoutumisen ja työllistymisen tehostaminen. Vuosittain palvelujamme käyttää yli 1000 naista, jotka ovat muuttaneet Suomeen noin 70 eri maasta. Näistä naisista noin 700 hakee apua väkivaltatilanteisiin.